lauantai 11. toukokuuta 2013

ratsastelua vol. 1234

päivittely vähän jäänyt, mutta nyt päätin sitten kirjoittaa. tiistaina oli tarkoitus mennä Heikin ja Einon kanssa maneesille (jolloin Alkka olisi päässyt kuvailemaan), mutta jouduimme jäämään omalle tallille kun Hessu ei mennyt koppiin.. mentiin alalaitumelle ratsastamaan Annikan pitämälle tunnille. mentiin ihan peruskoulutunti, ja kyllä hiki tuli ravaamisesta. Hessulla oli kamalasti virtaa, jote hommasta ei alussa tullut mitään.. loppua kohden parani huomattavasti ! (: tallissa otettiin varusteet pois, harjailin Hessun ja annoin vähän maistiaisia omenasta. kuvia ei nyt taaskaan saatu, toivottavasti saadaan kenttä sulamaan, jolloin saisin mennä itsekseni tallilla ja saataisiin niitä kuvia ! :D

Milla
en käynyt keskiviikkona ja torstaina tallilla, joten perjantaina oli pakko mennä tunnille. menin toivomukseni mukaan Millalla. melkein kaikki hepat meidän tunnilla oli käynyt väh. 2 tuntia. Milla oli aivan uupunut, hikinen ja likainen. suoritti kuitenkin hienosti tunnin loppuun asti (: tunnilla mentiin ns. tekniikkatehtäviä [lue: hypättin n. 30cm korkuisia puomeja..] tunti oli aika tylsä, enkä oikeen saanut tunnista mitään irti kun piti koko ajan katsoa, että Milla laukkasi.. tunnin jälkeen otettiin kamat nopeasti pois, että saisi vähän kuivahtaa. kävin tekemässä vähän melassivettä, mutta jostain kumman syystä Millalle ei kelvannut. juotin sitten muille tunnilla oleville hepoille vedet. Clasu oli ihan liekeissä nuolemassa ämpärin pohjaa, oli valmis jopa syömään koko ämpärin.. lopuksi pesasin Millaa veskarissa, eli kastelin koko hevosen ja kylmäsin jalat. laiteltii heppa karsinaan, kun samalla alkoi satamaan ja ukkostamaan. auttelin loppuillan tallilla Anua, ja Alkka pesi Millan varusteita, kunnes sateen loputtua lähdettiin kotiin. tänään mennään Anskuilemaan ja Jeppeilemään, saa nähdä hypätäänkö (;





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit pysyvät asiallisina, en julkaise asiattomia kommentteja lainkaan !

HUOM Kommentit näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen, joten ethän lähetä kommenttia kahta kertaa. Kiitos !