sunnuntai 27. lokakuuta 2013

hyvää syntymäpäivää minä!

Tosiaan minulla oli eilen (26pvä) synttärit! :) Aamupäivä menikin tallilla ja illalla leivottiin Alkan kanssa. Auttelin tallilla Miljaa joka tuli matkalta ja tein ruokia ym. Ei mitään ihmeellistä :)

Tänään menin tallille kuvaamaan Miljaa ja Laavaa, sekä auttelin tallissa. Illalla kotona kävin mummo ja ukki kahvilla ja katsottiin Alkan kanssa leffaa. Ihan kiva päivä siis :)


laadusta ei taas tietoakaan....


Tilattiin muuten mulle pari päivää sitten synttärilahjaksi housut eBaystä. Kyseessä on Kingslandin Jessica mallisen housut. Halvalla kun sai kuitenkin uudet housut, päätin tarttua tilaisuuteen! Jos olisivat olleet normaalihintaiset, en todellakaan olisi ostanut..


tälläiset housut siis kyseessä :) (kuvat googlesta)

Huomenna tosiaan kouluun ja käyn myös ostamassa uudet hanskat synttärirahoilla ja Alkka ostaa mulle jonkun lahjan.. :)

torstai 24. lokakuuta 2013

käyntimaasto

Tänään kävinkin yksin maastossa, sillä Sukan vuokraajalla olikin menoa, joten ei päässyt samaan aikaan. Maasto oli todella mukava ja rauhallinen, ketään ei tullut vastaan ja Laava oli tosi ihana :) Kun tultiin tallillepäin, niin Laava hirnui ihan kauheasti. Kun nähtiin kavereita niin hepat hirnuivat Laavalle takaisin. Eihän siinä voinut kuin nauraa, ihana päätös ihanalle maastoreissulle! Huomenna olisi luvassa heti aamutuimaan talutusta sekä illemmalla estetunti pitkästä aikaa! Mahdollisesti vielä Laavalla ratsastelua, mutta se ei ole vielä varmaa.. :)

sori kuvaton ja lyhyt postaus... :/

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

kouluilua 23.10

Tänään olisin mennyt muuten maastoon, mutta ilma oli sen verran järkyttävä etten viitsinyt lähteä.. Sen sijaan meninkin maneesissa koulua. Oikeastaan minulla ei ollut mitään ihmeellistä tekemisetä ollut, mutta otin kaikki askellajit läpi, tein parit vaihdot ja vähän väistöjä. Laava oli ihan super lopussa ravissa ja osasinkin jo istua ravissa ihan hyvin! Käteni ei hölskynyt rumasti ja pysyin satulassa kiinni ilman että puristin jaloilla. Vitsit tulin kyllä hyvälle tuulelle siitä, varsinkin sen jälkeen kuin näin videolta miltä se näytti. Ehkä musta nyt tulee ihan kelpo ratsastaja myös koulussa.. :D




sori laatu, napattu videolta.. :/
hieno :)
Ja taas vaihteeksi blogger ei suostu laittamaan videota tähän joten LINKKI VIDEOON

Loppuraveissa Laava kyttäisi katsomon puoleistä päätyä, ja ihmettelin että miksi. Lopulta kun tipahdin polvilteen maahan Laavan säikähtäessä huomasin että ovi oli auki. Joku urpo oli siis jättänyt sen oven auki ja sitähän se Laava sitten kyttäili.. Lepäisin vähän aikaa kun polveen sattui aika paljon, mutta tein kuitenkin loppuverkat loppuun ja kävelin hetken vielä. En viitsinyt mennä illemmalla tunnille, koska polveen sattui aika paljon.. Eikä minua oltu edes laitettu listoihin, joten eipä se haitannutkaan! :DD Kattoo jos menisin perjantaina hyppäämään tunnille.. (btw, alkka pääsee kuvaamaan minua ja laavaa perjantaina, mikäli siis laava ei lähde tahkolle..)

Sain myös raahattua siskoni tallille mukaan. Tosiaan hän on ratsastanut ja hoitanut hevosia aijemminkin, mutta eipä ole tullut heppatyttöä.. :D Sisko kuitenkin tykkäsi Laavasta ja toivottavasti tulisi toistekkin mukaan tallille :)


Huomenna olisi sitten kevyempi päivä luvassa, nimittäin käyntimaasto! Seuraksi saadaan Sukka ja Sugen vuokraaja :) Saa nähdä millainen maasto tulee.. :D

tiistai 22. lokakuuta 2013

huono fiilis..

En tosiaan päässyt tänään maastoon, joten menin maneesissa. Tarkoituksena oli siis mennä vähän laukkatreenia koko maneesia käyttäen ja vähän väistätystehtäviä laukassa ja ravissa. Noo, ratsastelin alle puoli tuntia, koska maneesi oli iihan täynnä hevosia ja ratsastajia, eikä voinut/pystynyt mennä suoralla uralla laukkaa, koska toinen pääty oli yhden ratsukon käytössä ja toisessa oli n. 4 ratsukkoa samaan aikaan. Eli koko ratsastus meni ihan huonosti, enkä saanut Laavaa hyväksi missään askellajissa (johtui varmaankin kuolaimista..) <-- Laavalla ollaan siis menty pääosin viimeaikoina vain hacamoreilla, koska kuolaime eivät oikein ole Laavalle hyvät tällä hetkellä.. Noo toivottavasti huominen maasto olisi molemmille mukavaa ja saataisiin energiaa vähän pois :)

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

ensi viikolla..

.. liikutan Laavaa joka päivä. Omistaja lähtee ensin Viroon jonka jälkeen Tahkolle. Eli hoitelen Laavaa koko ensiviikon. Laavan lisäksi Sugeakin hoitelen silloin kun vuokraaja ei pääse tulemaan. Tosiaan ajattelin myös tehdä "week with pinja" tyylisen videopostauksen, olisiko hyvä? Eli kuvaisin videota joka päivä ensiviikolta, niin hevosen laiton kun ratastuksen (mikäli mahdollista, maastossa en viitsi kuvata koska no.. laava :D) Tai sitten teen pari videopostausta viikolla ja pari iso kuvapostausta. Saan ehkä pari kaveriani kuvailemaan viikolla, jos vain jaksavat tulla. Alkka ei pääse kuvailemaan (ainakaan paljoa) koska käy vähän joka paikassa (en itsekkään oikeen tajunnut, mutta käy täällä varmaan vielä huomenna ja tiistaina?) Mutta luvassa siis hevostäyteinen viikko, käyn vielä sielä koulutunnillakin keskiviikkona! Kattoo nytten että mitä jaksan tehdä blogille, mutta pyrin käymään tallilla aina aamuisin tai ainakin ennen tunteja, jotta saisin illalla postauksen väsäiltyä.

Laava :33

lauantai 19. lokakuuta 2013

pari hepppapäivää

Noniin, nyt tulossa ihan normi kuulumispostausta :)

Torstaina koska Milja kävi Sukan kanssa klinikalla minä ratsastin Laavalla. Aluksi minun piti lähteä maastoon, mutta koska Laavalla oli _hiukan_ energiaa (energy oil siis toimii!) niin menin sitten kentällä. Aluksi ravailin ympyrällä molempiin suuntiin ja otin vähän hallittua laukkaa. Sen jälkeen laukkailin isommin ja reippaammin, otin myös pari vaihtoa. Laava vaan baanatti menemään, eikä hacamorejen kanssa pidätteet menneet kovin helposti läpi.. :D Onneksi sain pari hyvää pätkää laukassakin ja otin loppuravit ja kävelin pitkään. Tallissa otin tamman pois ja annoin mössön.

Perjantaina kävelytin Sukkaa kentällä n. 15min. Tämän jälkeen pesasin hepan jalat ja laitoin kylmät. Illemalla ratsastin Cassun kentällä, koska pieni karvapallo ei mennyt tunneille.. En kyllä enää osaa ratsastaa Cassulla niin kuin ennen! Onneksi sain hepan ihan hyväksi kaikissa askellajeissa, ainakin vasemmassa laukassa :) Tallissa jalkojen ja suojian pesu ja vähän aikaa tallilla oleilu kunnes lähdinkin kotiin..

Tänään kävin tallilla hoitamassa Sugen ja juttelin Miljan kanssa ensiviikosta.. Siitä lisää postauksen loppupuolella! ;) Eli harjasin, kävelytin ja hoidin Sukan jalat. Pari kertaa heppa sai sätkyt kun ovi pamahti kiinni, mutta muuten oli taas todella rauhallinen ja kiva :)

kuvailin aamulla kun lunta oli satanut vähäsen :)


kaunis koira :) blogger vaan pilasi laadun...
aijjai kun laatu on taas niin fabulous....


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

sugen kanssa puuhailua

Olen nyt tosiaan kolmisen(tai nelisen?:D) päivää ratsastellut Sukalla. Tai no, käynnissä taivutellut kun ei hevosesta ota selvää että mikä vaiva on.. Mutta aloitetaan! :)


Torstaina kävelin ennen tunteja maneesissa n. 20min hyvin taivutellen. Kuvia siitä kerrasta ei nyt ole, harmi, mutta tuskin niissä nyt mitään ihmeellistä olisi ollut :D

Perjantaina en kerennyt käymään maneesissa ennen tunteja, mutta kävin sitten kentällä köpöttelemässä gramaanien kanssa. Otin käynnin lisäksi myös pari lyhkäistä ravipätkää, mutta pääosin tein käynnissä molemmissa suunnissa paljon taivuttelua. Sukka on vaan todella ärsyttävä edestä, ensin mennään kirahvina pää ylhäällä, sen jälkeen pudottaa pään alas, nostaa sen ylös ja nykii ohjaa.. Huoh, onneks oli enemmän hyviä kuin huonoja pätkiä! :D Lopuksi kuvailtiin vähäsen kun oli niin hyvä ilma (:





tuitui :3♥
Lauantaina kävin taas kävelemässä ulkona, kun maneesissa oli vähän ruuhkaa.. Meille olisi ollut liikaa olla koulutuuppaajien seassa :D Sukka oli vähän sekaisin, oli todella jännittynyt ja lähtikin samaan aikaan kentällä olleen ratsukon takia.. Päätin sitten tulla selästä alas siksi aikaa kun toiset lähtivät pois etten tippuisi.. Loppuaikana Suge oli aika jännittynyt, mutta sain sen kuitenkin ihan kivasti taivuteltua (:



Illemalla käytiin vähän kuvailemassa minulle uutta fb profiilikuvaa huonoin tuloksin.. Alkoi olla niin pimeää ettei kuvista tullut mitään!:D


Tänään kävin myös kävelemässä maneesissa. Koska ulkona jotkuun urpot likat kiljui ja huusi, ei hommasta tullut mitään kun maneesissa oli kaksi aika säikkyä hevosta. Meinasin tippuakkin pari kertaa kun Suge päätti mennä vähän kovempaa, mutta onneksi pysyin selässä! Otin pari hyvää pätkää ja kävelin maastakäsin loppuun n. 10min. Otin Sugen pois nopsasti ja vaihdettiin Laavan karsinapaikka ja sen jälkeen lähdettiin kotiin.

Ensiviikolla ei ole mitään erityistä, Sukana vuokraaja liikuttelee hepan ma, ti ja ke, joten Sugea minun ei tarvitse hoidella. Laavan liikutuksen hoitaa luultavasti Milja.. Keskiviikkona menen taas tunnille, saa nähdä sitten että millä hevosella!


lauantai 12. lokakuuta 2013

tunti ipellä

Minulla oli keskiviikkona illalla tunti Ipellä. Pääosin teimme tunnin aikana väistöjä, avoja ja sulkuja käynnissä ja ravissa. Ipe oli todella eteenpäinpyrkivä, sain kyllä pidätellä kunnolla! Laukassa painoi aika paljon kädelle.. Osasyynä oli varmaankin kumpparit, jotka opettaja laittoi niin tiukalle että varmasti heppa meni turpa rytyssä.. Vaikeuksia tuotti myös ihan kamalan pitkät jalustimet ja ihan ihmeellinen ohjaviritys, joka ei kyllä toiminut minun tapauksessa lainkaan! Onse nykyään vaikeaa kun ei voida normaalisti enää ratsastaa.. Noo, Ipe oli kuitenkin väistöissä super, avoissa tehtiin liian jyrkästi, mutta kun sekin alkoi toimimaan kunnolla niin kyllä kehuja sateli. Lopputunnista työskenneltiin itsenäisesti laukassa, itse menin vain ympyrällä ja yritin saada laukasta pyörivää ja menevää.








Tänään tai huomenna tulee sitten postausta Sugesta, mm. paljon kuvia!

esimakua seuraavasta postauksesta ;)

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

kisat ja millailua

Tosiaan voisin jo kirjoittaa tämän postausken.. Aikeissa oli tehdä tämä jo maanantaina mutta se vähän jäi.. Mutta nyt asiaan!

Menin perjantaina Millan kanssa tunnille. Verryteltiin itsenäisesti ravissa ja laukassa molempiin suuntiin. Tämän jälkeen tultiin ristikkoa ympyrällä molempiin suuntiin, joka jälkeen tultiin linjaa. Lopussa tultiin n. 60-70cm kokoista rataa. Milla oli ihan innoissaan ja mamma pukittelikin vähän :33










Kisapäivänä Milla oli vähän kipenänä, joten en sitten mennyt satuhepalla.. :( Mutta onneksi pääsin kuitenkin menemään Roopella. 

Kisa-asu (: Tietenkin ratsailla minulla oli saappaat ja hanskat. Alkalle kiitos letistä! (:

Kisat itse sujuivat muuten hyvin, mutta vitosesteellä multä lähti jalustimet pois ja kutoselle ei onnistunut mitenkään hyppy. Tuli siis "kielto". Seiskalle kutosen huonon hypyn takia lähestyminen päin puuta joten siitäkin kielto. Hylky tuli, mutta poni oli aivan mahtava, oli rauhallinen ja kuuntelin hyvin apuja. Seuraavia kisoja odotellen! (:





:'D


ajjai kun on jalustin väärinpäin.. 

Huomenna siten tulossa postausta tämän päivän tunnista Ipellä! (: