sunnuntai 5. tammikuuta 2014

tuuppailua cassulla

Tänään menin Cassulla maneesissa koulua, sekä kävin Repalla maastossa. Maasto sujui hyvin, eikä heppa pöllöillyt mitään, vaikka mentiinkin pusikossa ison vesilammikon takia.. :D

Cassun kanssa menin aika hyvän koulutreenin. Aloitin alkukäyntien jälkeen ravissa pääty-ympyröillä, ja pitkillä sivuilla tein avotaivutusta. Ympyröillä tein myös vastataivutuksia. Cassu oli alussa aika nihkeä eikä liikkunut kunnolla, mutta parin reippaamman pätkän jälkeen alkoi heppa liikkumaan paremmin.

Kun sain hepan hyväksi ravissa, tein vähän väistöjä. Cassu muuttui raviväistöissä aika vahvaksi, eikä kuunnellut pidätteitä kunnolla. Tein loppuun vaan pari käyntiväistöä ja pidin välikäynnit.

   


Laukassa aloitin ensin ihan vain ympyröillä. Tavoitteena oli saada Cassu vain taipumaan hyvin. Aloin pikkuhiljaa myös kokoamaan laukkaa sekä saamaan sitä aktiivisemmaksi. Cassu yllätti ihan täysin, ja toimi laukassa kuin unelma! Töitä sain kuitenkin tehdä ihan kunnolla, mutta se kannatti, sillä Cassu oli aivan upea. Koska laukka oli niin hyvää, päätin kokeilla avoa pitkillä sivuilla. No, sehän onnistui ihan mahtavasti! Lopuksi vasemmassa suunnassa annoin Cassun mennä pidempäna, ja muutenkin vähän rennnommin.





Oikeaan suuntaas en tehnyt samaa kun vasemmassa, sillä oikea on Cassulle vaikeampi. Pääasia oli vain saada sama 'wow' tunne kuin edellisessä suunnassa. Hommia sainkin tehdä vielä enemmän, mutta kyllähän se hyvä oikea laukka sieltä lopuksi tuli! Cassu oli tähän suuntaan tosiaan vaikeampi, vaihtoi helposti ristilaukkaan tai pukitti. Tässäkin suunnassa annoin loppuun laukata rennommin ja pidempänä ympäri maneesia.

Loppuraveissa annoin Cassun venyttää eteen-alas. Cassu on kyllä paljon parempi aina laukkojen jälkeen, niin kävi myös tällä kerralla. Olin vain niin hyvällä tuulella, kun ratsastus meni niin hyvin ja Cassu oli mahtava!



♥ huomatkaa myös kun olin ahkera ja laitoin pintelit! laitoimpa nyt myös koulusatulan :D
Huomenna onkin suuntana Helsinki, tällä kertaa lähdetäänkin hakemaan hevosta.. Siitä lisää parin päivän päästä! ;)

7 kommenttia:

  1. Joudutko lopettamaan laavan hoidon, nyt kun yrittäjä vaihtuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä.. En sitten kommentoi tästä asiasta blogiin ollenkaan, jos tulee kysymyksiä mieleen, niin kysykää tallinomistajalta itseltään.

      Poista
  2. Alatko hoitamaan sitä Miljan uutta hepoa? Entä Laava,Sukka, Cassu??? minne ne jäävät?

    VastaaPoista
  3. tarkoitan että mitä teet noille hepoille.. ? Piditkö Laavasta vai oletko vain enemmänkin Miljan hoitaja etkä Laavan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin, että hoidan enempi uutta hevvosta kuin laavaaa.. Ei laavan kanssa ole hitveästi enää tekemistä kun sillä on liikuttaa ja näin..

      Poista

Kommentit pysyvät asiallisina, en julkaise asiattomia kommentteja lainkaan !

HUOM Kommentit näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen, joten ethän lähetä kommenttia kahta kertaa. Kiitos !