lauantai 13. heinäkuuta 2013

virtaisa clasu

eilen minulla oli estetunti, jolla menin Cassulla. verkkailin ihan normisti molempiin suuntiin, kiinnitin huomiota erityisesti siihen, että heppa keskittyisi edes vähän työntekoon.. kentällä ei yleensä homma suju kuin käsikirjassa, mutta siellä on enemmän tilaa joten hevonen liikkuu vappaammin ja rennommin. laukassa yritin saada Clasua vähän lyhentymään, ja se onnistuikin paikkapaikoin aika hyvin.



verryteltiin ensin ravipuomeilla jonka jälkeen siirryttiin menemään puomikasoja. tulimme aluksi laukassa sisään ja siirryimme raviin ennen seuraavaa puomikasaa. seuraavalla kerralla tulimme ravissa sisään ja nostimme laukan ennen seuraavaa puomikasaa. tulimme siis joka toisella ravissa, joka toisella laukassa sisään. alussa homma ei onnistunut, Clasu painoi kädelle ihan kamalasti eikä pidätteet mennyt läpi ollenkaan. loppujen lopuksi pääsimme tehtävän ihan siedettävästi, vaikka toki olisihan sitä parannettavaa ollutkin..



aloimme tulla tälläistä tehtävää *klik* ekalla kerralla ensimmäinen sarja meni ihan päin pyllyä.. heppa ei ottanut pidätteittä läpi enkä voinut mennä sarjan toista estettä. tulin siis sarjan uudestaan, paremmalla tiellä ja sainkin pidätteet läpi. loppurata meni ihan hyvin, vaikka tiukat kurvit tulikin :D yksi ihan outo hyppy tuli viimeiselle esteelle. Cassu tuli todella lähelle, itse lähdin hyppyyn liian aikaisin, joten tuloksena oli sukellus kaulalle, alastulossa makailin tyytyväisenä kaulalla ja esteen jälkeen oli vähällä etten tippunut kun heppa oli viisas ja alkoi pomppimaan epämääräisesti.. tultiin este uudestaan paremmalla tiellä ja se onnistuikin ihan hyvin.




olin aika tyytyväinen heppaan, vaihtoi laukat tosi hyvin esteillä, ei tullut yhtään väärää tai ristilaukkaa. hieno vauva ! loppuverkoissa annoin hepan venyä ihan kunnolla, ja lopulta Cassu puksutteli menemään tyytyväisenä rennosti (:


liitokavio :3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit pysyvät asiallisina, en julkaise asiattomia kommentteja lainkaan !

HUOM Kommentit näkyvät vasta hyväksymisen jälkeen, joten ethän lähetä kommenttia kahta kertaa. Kiitos !